Joonas Könttä KAIKKI YHDESSÄ KÖNTÄSSÄ.

Kaikki blogit puheenaiheesta Julkisuus

Julkisuuspeli ja todellinen valta

Kävin tällä viikolla kolme toisistaan irrallista keskustelua, jotka liittyvät mielenkiintoisella tavalla yhteen. Kävin puhujatoimistossa, viestintätoimistossa ja päälle päätteeksi tapasin yhden Suomen vaikutusvaltaisimmista teollisuusjohtajiasta.

Olen myös viime aikoina sattuneesta syystä keskustelut kirjankustantajien kanssa. Erään mukaan kirjan kustannussopimuksen saamista auttaa kummasti, jos kirjoittajan persoonassa on sekä tunnettu konsultti että tunnettu satiirikirjailija samanaikaisesti.

Näkökulma: Me murhasimme Matin

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ajasta ikuisuuteen siirtyneen kansallissankari Matti Nykäsen tarina on niin monella eri tapaa traaginen, etten oikein osaa pukea sitä sanoiksi. En ainakaan tavalla, joka tekisi sille kunniaa.

Matka koko kansan suosikkiurheilijasta iltapäivälehtien hovinarriksi on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä. 

Nykäsen kuolema näyttää syrjäyttäneen jopa viime viikkoina vanhustenhoidosta ja maahanmuutosta nousseet kohut median uutisoinnin sekä sosiaalisen median raivokkaan keskustelun ykkösaiheena.

Paavo Väyrysen harhat!

Puheenvuoron blogissaan Paavo Väyrynen toistaa vanhaa mantraansa. Hän syyttää mediaa siitä, että hänen, eikä hänen eduskuntaryhmänsäkään "tärkeät" kannanotot ylitä uutiskynnystä. Tämä on kuitenkin  Väyrysen oma harha. En tiedä ainuttakaan toista europarlamentaarikkoa tai kansanedustajaa , joka olisi saanut enemmän palstatilaa mediassa tänä vuonna kuin Väyrynen, ellei oteta ministereitä huomioon.

Ansiot julkisiksi vain työpaikkojen sisällä

Vuoden 2017 verotiedot tulevat julkiseksi 1.11.2018, ja päivälehdet pääsevät taas myymään kateutta. Tämä Suomelle ominainen perinne perustuu Lakiin verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta, jonka viides pykälä voitaisiin mielestäni aivan hyvin kumota.

Varsinkin kun tarjolla on huomattavasti parempi ratkaisu:  

Onko kansanedustajalla valtaa?

Saako yksittäinen kansanedustaja valtaa ja millaista valtaa se on? Näihin lukiolaisten esittämiin kysymyksiin olen eduskuntatyössäni vastannut useita kymmeniä kertoja. On hienoa, että kouluissa pohditaan aihetta. Nykydemokratian keskeinen ongelma nimittäin on juuri se, että todellisuudessa kaikilla kansanedustajilla ei ole päätösvaltaa.

Unohtaisivat jo!

Suomalainen liikemies lähti ex-ministeri bulvaaninaan Ugandaan kauppaamaan suomalaista sotilaallista ja vakoilussa käytettävää teknologiaa. Hänet kuitenkin murhattiin hotellihuoneessaan jo ensimmäisenä yönä, ja matkakumppani saatettiin turvallisuuspalvelun kuulustelujen jälkeen ulos maasta.

Suomalaiset ovat olleet luonnollisesti kiinnostuneita sekä kuolemaan johtaneista tapahtumista että liikemiehen ja yritysten välisistä yhteyksistä.

Suomi kokoaan suurempi maailmalla

Presidentin yhdysvaltainvierailu on takanapäin. Suomi sai onnistuneen julkisuuskuvan maailmalla, yhtäällä rauhanvälittäjänä Afganistanissa ja toisaalla kokoonsa nähden vahvana sotilaallisesti, jolla on USA:n tuki.

Suomi on myös Venäjän naapurissa ja on hoitanut naapuruussuhteet kuntoon, Venäjän hyvin tuntien ja pitkän yhteisen taipaleen tuoman vakauden turvin. 

Myös Venäjällä menee paremmin, Venäjän valtionvarainministeriö ilmoittaa uusista kasvuluvuista tuleville vuosille, jotka kipuavat yli kahden prosentin.

Onko minulla lupa arvostella sinua?

Onko minulla lupa arvostella sitä mitä sinä olet blogiisi kirjoittanut? Vaikuttaako oikeuteeni se mitkä ovat blogisi asetukset - ts. se, sallitko kommentit, vai estätkö kommentoinnin?

Oma näkemykseni on, että kommentoinnin kieltämällä blogisti jopa sallii voimakkaamman arvostelun toista kautta. Esim. kuvani case, jota en saanut kommentoida.

Tapanani on ollut arvostella muita kirjoittajia kriittisesti asioissa joista minulla on omasta mielestäni parempaa tietoa. Tämähän ei kaikille sovi - harmi?

Missä tilanteessa salaa kuvaaminen on kiellettyä?

Salakatselu on Suomessa lailla kiellettyä toimintaa. Samaan tapaan laitonta on myös salakuuntelu. Kysymyksiä herättää eniten se, että milloin kuvaaminen on kiellettyä. Lähes pahoinpitelyyn johtaneita tilanteita on sattunut kun hassua ihmistä on kuvattu julkisella paikalla johon kenellä tahansa on vapaa pääsy.

Jopa oikeustieteen asiantuntijat tuntuvat olevan valokuvaamisen sallittavuudesta jossain määrin eri mieltä. Itsekin olen asiasta eri mieltä, ja olen myös samaa mieltä - olenko mitään mieltä?

Yli 18-v. omaishoitajien päätöksiä jatketaan Hgissä kohukriteerien pohjalta

Viime kuussa uutisoitiin näyttävästi miten Helsingin sote-lautakunta jäädytti alle 18-vuotiaiden omaishoidon päätökset. Turuilla ja toreilla kiertäessä allekirjoittaneen korviin on kuitenkin kiirinyt, että Helsingissä jatketaan edelleen yli 18-vuotiaiden omaishoidon päätöksiä uusien kriteerien turvin.  Mitä ihmettä?! Juuri olemme viime kuukaudet saaneet lehdistä lukea uusien kriteerien olevan vähintäänkin kyseenalaiset, koska niissä on monien mielestä otettu tukea alentavina seikkoina huomioon mm. hoidettavan koulun käyntiä, omaishoitajan työssäkäyntiä ja hoidettavan päivätoimintaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä