Joonas Könttä KAIKKI YHDESSÄ KÖNTÄSSÄ.

Siirretään kesälomat

Koulujen kesälomia tulisi siirtää kahdella viikolla nykyisestä. Samalla siirtyisimme askeleen kohti eurooppalaisempaa rytmiä.

Suomen kesä on ihmisen parasta aikaa. Koulujen kesälomien siirtäminen kahdella viikolla eteenpäin mahdollistaisi paremmin kesästä nauttimisen. Itikoitakin on loppukesästä vähemmän, jolloin energiaa jäisi muuhunkin kuin huitomiseen, Könttä toteaa.

Elinkeinoministeriön joulukuussa 2018 tekemän selvityksen mukaan kesälomien siirrolla on myönteiset vaikutukset  matkailualalle. Lisäksi uudistus loisi lisää töitä.

Arvioiden mukaan matkailutulo kasvaisi kesäkuukausina yhteensä noin 219 miljoonaa euroa. Siirto lisäisi myös matkailuyritysten tarvitseman henkilöstön määrää 1 300 henkilötyövuoden verran.

Pitkän, pimeän ja kylmän syksyn jaksaa paremmin, kun kesäloma päättyy myöhemmin, lähempänä syksyä. Myös uimavedet kerkeävät lämmetä paremmin, kun lomien alkamista hieman siirretään.

Sipilän hallituksen elinkeinoministeri Mika Lintilä on toivonut laajaa keskustelua lomien siirrosta. Mielestäni nyt olisi aika siirtyä puheista tekoihin.

www.joonaskontta.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Eurooppalainen koululaisen kesäloma on kork 2 kuukautta.Siinä kun suomalainen koululainen aloittaa lomansa, niin saksalainen on jo pitänyt kolme viikkoa keväämmällä.Eurooppalainen rytmi on aivan muuta kuin kuvittelet.

www.schulferien.org/deutschland/ferien/2019/

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Taas tämä sama jauhaminen alkaa.

Toimituksen poiminnat