Joonas Könttä KAIKKI YHDESSÄ KÖNTÄSSÄ.

EU-maatalousministerien kokous Jyväskylään

Suomen puolivuotinen EU-puheenjohtajuuskausi alkaa 1. heinäkuuta. Suomi on päättänyt keskittää kaikki EU-kokoukset Helsinkiin, joten muualla kuin pääkaupungissa EU-puheenjohtajuudesta ei näe kuin uutisissa.

Kaikkien EU-kokousten keskittäminen Helsinkiin oli virhe. EU pysyy kansalaisten silmissä etäisenä herrojen harrastuksena, vaikka Suomen puolivuotinen EU-puheenjohtajuus olisi oiva tilaisuus tuoda unionia lähemmäs kansalaisia. Onneksi virheen voi vielä korjata.

Uudella hallituksella on nyt näytön paikka osoittaa, että EU on koko Suomen asia. Maatalousministerien epävirallinen kokous 22.-24.9. tulee järjestää Jyväskylässä. Keskeinen sijainti ja vahva maa- ja metsätalousprofiili puolustavat Keski-Suomen valintaa. Vierailu biotuotetehtaalla ja maatalousinvestointeihin tutustuminen nivoutuvat luontevasti osaksi kokousta.

Parhaillaan käynnissä olevan arktisen neuvoston ulkoministerikokous Rovaniemellä on erinomainen osoitus siitä, että osaamista kansainvälisen tason kokousten järjestämiseen löytyy muualtakin kuin Helsingistä.

Suomalainen virkamieskoneisto on myös näyttänyt, että kokousten järjestäminen korkeimmalla tasolla onnistuu myös lyhyessä ajassa. Olen varma, että Keski-Suomi on valmis EU-kokouksen järjestämiseen nopeallakin aikataululla. Matka-aika Euroopasta Jyväskylään ei juurikaan Helsinkiin verrattuna pitene ja kustannukset pysyvät kohtuullisina.

EU koskettaa kaikkia suomalaisia. Siksi meidän tulisi huomioida koko maan osaaminen, eikä suosia kapea-alaisesti vain pääkaupunkimme elinkeinoelämää.

joonaskontta.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän IonMittler kuva
Ion Mittler

EU-kokouksen järjestäminen keskellä Suomea olisi parhaassa tapauksessa merkki siitä, että Suomen poliittinen kerma uskoo Suomen maakuntien tärkeyteen, menestykseen ja tulevaisuuteen myös Helsinki-Turku-Tampere akselin ulkopuolella. Huonoimmassa tapauksessa se olisi vain silmänlumetta, samalla kun uusi hallitus tulee jatkamaan edeltäjiensä linjaa, jossa esim. toteutumista odottavia rautatien kehittämishankkeita on vain kolme: Helsingistä 150 km länteen, Helsingistä 150 km pohjoiseen, ja Helsingistä 150 km itään.

Tämä asia pitäisi vain uskaltaa sanoa ääneen Arkadianmäellä, puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä: Olemme rakentaneet Helsinki-keskeisen yhteiskunnan, jossa hämmentävän suuri osa valtion yhteisistä resursseista painottuu Helsingin seudun kehittämiseen. Siksipä olen julkaissut kansalaisaloitteen pääkaupungin statuksen siirtämiseksi Jyväskylään, jotta politiikan ja talouselämän painopiste palvelisi reilummin koko Suomea, ja tulevaisuuden Suomi näyttäisi tasapainoisemmalta kuin mihin nykyinen kehitys tulee johtamaan, ja on jo johtanut.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset