Joonas Könttä KAIKKI YHDESSÄ KÖNTÄSSÄ.

Yritäjyys luo työpaikkoja

Kansantalous ei ole sama asia kuin meidän yksityisihmisten talous, mutta siinäkin tietyt lainalaisuudet pätevät: tuloja on hyvä olla menoja enemmän. Lainaakin saa edullisemmin, kun talous on tasapainossa.

Talous on kuitenkin vain työkalu. Kestävän tulevaisuuden kannalta keskeistä on taata meille kaikille toimivat palvelut ja tasa-arvoiset lähtökohdat ponnistaa elämään. Tämä taas vaatii vastuullista valtion taloudenhoitoa, jotta raha riittää kaikkeen hyvään. Kansantalouden holtittomasta taloudenpidosta maksavat viime kädessä lapsemme ja lapsenlapsemme.

Yrittäjät luovat tulevaisuuden työpaikat. Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on iso askel yrittäjälle. Oman palkan lisäksi pitäisi maksaa myös työntekijän palkka – ja sivukulut.

Uuden työntekijän palkkaaminen mahdollistaa yrityksen kasvun, mutta on myös yksi suurimmista riskeistä yrittäjälle.

Selvittäisinkin ensimmäisen uuden työntekijän palkkaamisen sivukulujen verohyvitystä yrittäjälle. Tämä tuki osuisi suoraan työllisyyden parantamiseen.

On myös selvää, että yritysten investointeja tulee tukea vastakin. Investointivaraus on hyvä malli, jota on helppo kannattaa. Investoinnit tukevat talouskasvua ja luovat työtä koko maahan.

Tärkeä etappi hyvinvointipalveluiden rahoittamisessa on Suomen työllisyysasteen nostaminen 75 -prosenttiin.

Seuraavan hallituksen on välittömästi aloitettava kattava ohjelma työnteon edellytysten parantamiseksi. Tähän kuuluvat esimerkiksi investoinnit koulutukseen, tutkimukseen, teihin, rautateihin ja internettiin. Nämä luovat peruskallion yritysten toiminnalle.

Bio- ja kiertotaloutta on edelleen tuettava ja energiantuotannon kotimaisuusastetta nostettava. Myös palkkaverotuksen keventämisen linjaa on jatkettava.  Työnteon on oltava aina kannattavaa. Tähän liittyy vahvasti myös seuraavan eduskunnan yksi suurimmista hankkeista, sosiaaliturvauudistus. Uudistuksen lähtökohtana on oltava nykyistä yksinkertaisempi malli, joka on joustava.

Yrittämisen ja työnteon on aina oltava kannattavaa. Tällä yksinkertaisella reseptillä luodaan pohja Suomen menestykselle.

joonaskontta.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Yritystuet ovat arvoltaan yhteesä 8,5 miljardia euroa. Sanotaan, että ne ovat suurelta osin hyödyttömiä. Tätä rahoitetaan kansalaisilta kerätyillä veroilla ja velkarahalla. Suomesta on tästä kaikesta rahan kylvämisesta huolimatta tullut maa, johon ei investoida. Niiden vuosittainen arvo on pienempi kuin poistojen määrä. Tämä tarkoittaa, että tuotanto-omaisuuden määrä pienenee. Näyttää siltä, että rahan kylväminen yrityksiin ei tuota toivottuja työpaikkoja. Raha valuu parempiin tarkoituksiin kuin uuden toiminnan luomiseen.

Olisikin syytä pohtia, että miten maa saadaan investointeja houkuttelevaksi. Meillä on ollut vallalla suunnaton into hävittää julkista omistusta ikäänkuin se toisi piristystä hiipuvaan talouteen. Vaikutus on päinvastainen. On carunaa, kemiraa, attendoa, espericarea ja monta muuta, joista kantautuva viesti on saman aina samansuuntainen. Myös yksityiset yritykset myydään järkiään ulkomaille. 80-luvulla talousviisaat sanoivat, että ei sen ole väliä, kuka osakkeet omistaa. Taitaa olla kuitenkin niin, että sillä on aika paljon väliä.

Tässä olisi uusille kansanedustajille tehtävän paikka. Vanhoista parroista, jotka tämän kehityksen ovat aikaan saaneet ei ole sen korjaajiksi.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Korjaan otsikkoa: YRITYKSET LUOVAT TYÖPAIKKOJA. Siihen kuitenkin tarvitaan kysyntää työlle. Sen sijaan jos perustetaan satoja ja useita satoja yhdenhengen mikroyrityksiä, niin se ei työllistä muuta kuin sen yhden mikroyrittäjän. Mutta jos näille lukuisille mikroyrityksilleekkään ei ole kysyntää, on tämä mikroyrittäjä alta aikayksikön hyvin pian konkassa. Emme kuitenkaan kaipaa yhtään ylivelkaanutta konkurssiyrittäjää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset