Keskustan perustulomalli ei ole perustulo

Suomalainen sosiaaliturva on historiallinen saavutus, mutta eittämättä vanhentunut vastaamaan nykypäivän tarpeisiin. Vuosien saatossa nykyisestä sosiaaliturvasta on tullut tilkkutäkki. Uudistuksia on tehty hyvässä uskossa, mutta lopputuloksena on syntynyt monimutkainen kokonaisuus, joka sisältää kannustinloukkuja ja reagoi huonosti moniin samanaikaisiin elämän koettelemuksiin. Sosiaaliturvan uudistaminen on välttämättömyys.

Keskustan tavoitteena, jo vuosikymmenien ajan, on ollut perustulo.

Keskusta omaksui universalismin perusturva-ajattelunsa pohjaksi, sillä ansioperusteinen sosiaaliturva jätti ison osan kansalaisista toisen luokan kansalaisen asemaan.

Perustulo vastaa nykyajan haasteisiin. Työ ja tavat tehdä töitä muuttuvat. Tulevaisuuden työmarkkinat ovat nykyistä epävarmemmat koska muutokset ovat nopeampia. Ennen kaikkea teknologinen muutos kiihtyy.

Meidän on huomioitava osatyökykyiset nykyistä paremmin ja purettava kannustinloukkuja.  Tärkeintä on kuitenkin luoda mahdollisuus nostaa ihmisiä pois köyhyydestä ja tasapainottaa elämän ääripäitä.

Kun byrokratiaa vähennetään vapautuu tuhansia käsipareja ruudun takaa virastoista tukemaan nykyisin tulonsiirtojen varassa elävien arkea, nostamaan ihmisiä köyhyydestä.

Perustulon idea on vastikkeeton tulonsiirto, joka negatiivisen tuloveron mallissa tulojen kasvaessa leikkautuu pois. Sen päälle voisi tulla syyperustaisia sosiaaliturvia, kuten esimerkiksi osatyökykyisyyden, työkyvyttömyyden sekä erilaiset perhetilanteet huomioivat etuudet.

Perustulo luottaa ihmisiin.

Perustulo on myös keskustan puoluekokouksen kanta. Nyt tämän kannan yli on kävelty. Keskustan esittämä perustulomalli ei ole tosiasiassa perustulo.

Näyttääkin selvältä, että puheenjohtaja Sipilän sana on kantanut puoluekokouksen tahdon yli.

Esitetty malli on vastikkeellisuuteen nojaava sosiaaliturvan yksinkertaistamisesitys, joka ei vastaa puolueen linjaa. Käytännössä kysymys on perusturvasta – ei perustulosta.

Hyvää keskustan mallissa “kannustava perustulo” on se, että se vie meidän sosiaaliturvaa askeleen kohti perustuloa.

Tämä askel olisi voinut olla vieläkin kunnianhimoisempi.

On kuitenkin hienoa, että keskusta tavoittelee  perustulokokeilulle jatkoa kokeilulla käänteisestä tuloverosta. Keskustan kynästä hallitusohjelmaan päätynyt perustulokokeilu oli vajaavaisuuksistaan huolimatta kansainvälisesti historiallinen askel kohti perustuloon nojaavaa sosiaaliturvaa.

Tällä tiellä on jatkettava.

Tavoite on selkeä: tulevaisuuden sosiaaliturva luottaa ihmiseen ja kannustaa työntekoon ja yrittämiseen.

 

www.joonaskontta.fi

joonaskontta
Keskusta Jyväskylä

Jyväskylän kaupunginvaltuutettu. Keski-Suomen maakuntavaltuutettu. Aktiivinen liikunnan harrastaja. www.joonaskönttä.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu