Joonas Könttä KAIKKI YHDESSÄ KÖNTÄSSÄ.

Biotalouspuheet menivät metsään

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto linjasi puoluekokouspuheessaan keskustalaisen biotaloushuuman olevan turmiollinen tie suomalaiselle luonnolle.

Aalto myös totesi, että: ”Ei ole järkeä kasvattaa metsää vuosikymmenet ja hukata hiilivarastot yksinomaan polttamalla tai bulkkibiotalouden tuotteisiin.”

Vihreiden puoluekokouksessa esitetyt puheet ovat outoa populismia Aallolta. Biotalous on vahvasti tulevaisuuden ala, josta hyötyy niin Keski-Suomi kuin myös koko maamme.

Tällä hetkellä Suomen metsien vuosikasvu ylittää reilusti hakkuiden määrän. En tiedä ketään, joka olisi ehdottanut, että Suomessa pitäisi hakata metsää enemmän kuin mihin sen vuotuinen kasvu antaa kestävän mahdollisuuden. Lisäksi laki velvoittaa istuttamaan uudet puut hakattujen tilalle.

Aallon mainitsema ”bulkkibiotalous” on karkea yksinkertaistus, kun metsäpohjainen biotalous tähtää nimenomaan moniin korkeamman jalostusasteen tuotteisiin ja puupohjaisista tuotteista suunnitellaan muun muassa muovin korvaajaa.

Käytännössä Aalto tuli vaatineeksi kotimaisen metsätalouden alasajoa. Suomen kaltaisessa maassa sellainen populismi on vaarallista.

Toivottavasti Aallon puheet oli suunnattu vain vihreiden ydinkannattajille, sillä muutoin keskisuomalaisen kansanedustajan metsätietous vaikuttaa olevan pahasti virheellistä.

Aallon mainitsemat linjaukset olisivat omiaan tuhoamaan Keski-Suomen elinvoimaisuuden, joten toivoa sopii, että nämä puheet menivät vain ajattelemattomuuden piikkiin.

www.joonaskontta.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

”Tällä hetkellä Suomen metsien vuosikasvu ylittää reilusti hakkuiden määrän. - - Lisäksi laki velvoittaa istuttamaan uudet puut hakattujen tilalle.”

Tämä tuttu, loputtomasti toistettu propagandavirkkeiden kaksikkoko sinun mielestäsi riittää, eikä muuta tarvita jotta metsäluonnon monimuotoisuus olisi turvattu?

Harjoitetun metsätalouden takia mm. ennen ihan tavalliset lintulajit, kuten metsissä elävät tiaiset ovat ahdingossa, kannat ovat romahtaneet. Eikö huolestuta tippaakaan?

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Tiedän montakin tiaista jotka voi hyvin. Montako niitä pitäisi muuten olla?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Pitihän se arvata, että tieteenvastaista mölinää tulee.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Metsänomistajat hoitavat metsiään määrällisten suureiden puolesta hyvin ja uusintavat niitä vastuullisesti, mutta puheet lajien tai luontotyyppinen rikkaudesta menevät heillä yleensä yli hilseen ja aiheuttavat helposti aggressiivisen ja ylimielisen vastareaktion. On siis ajanhukkaa keskustella aiheesta useimpien Keskusta-puolueen edustajien kanssa.

Ympäristöväki puolestaan sotkee keskustelua vouhottamalla hiilestä, kun tällä hetkellä suurin globaali ympäristöuhka on biodiversiteetin raju heikkeneminen. Tässä suhteessa Suomi ratsastaa vapaamatkustajana ja luottanee siihen, että muut boreaalisten kasvuvyöhykkeiden maat jättävät sekä laadullisesti että määrällisesti riittävän määrän luontoa ja eri luontotyyppejä käsittelemättä. Suomi ei sitä tällä hetkellä tee eikä aiokaan tehdä.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Ei ”ympäristöväki” mitään sotke. Eri järjestöillä on koko ajan metsiensuojelukampanjointia menossa nimenomaan biodiversiteetti edellä. Juuri siitähän on kyse avohakkuiden vastaisessa kansalaisaloitteessakn.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Missä EU:n maassa on enemmän suojeltuja metsiä kuin Suomessa?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Eli me ollaan paras?

Jatketaan sillä tiellä ja tullaan vielä paremmaksi.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Tyhjänpäiväinen kommentti uskovaiselta mukatieteilijältä. Metsiä pitää tietenkin suojella siellä, missä niitä (vielä) on.
Moni muu maa on suojellut metsäalastaan suuremman osan kuin Suomi.

Suomi on sitoutunut 17% suojelutasoon. Siitä ollaan vielä kaukana, noin yhdeksässä prosentissa.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Kommenttiin 8. Jos Mäkinen ei osasa vstata kysymykseen, niin hän menee henkilökohtaisen solvauksen tielle. Jokainen voi ajatella, mitä se kertoo kommentista ja kommentoijasta.

Suomalaisista metsistä on tiukasti suojeltuja lähes 4 % ja metsien osuus pinta-alasta on 71 %; nämä luvut ovat suurimmat EU-maissa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #10

Kyllä lukijoita on syytä sinusta aina tilaisuuden tullen varoittaa, koska esiinnyt tieteentekijänä, vaikka et sitä ole.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

"Suomen metsien vuosikasvu ylittää reilusti hakkuiden määrän. En tiedä ketään, joka olisi ehdottanut, että Suomessa pitäisi hakata metsää enemmän kuin mihin sen vuotuinen kasvu antaa kestävän mahdollisuuden."

Täsmälleen samalla argumentilla muuten perustellaan turpeen energiankäyttöä.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Kommentiin 9. Nyt oli kysymys metsistä.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Niin oli. Ja siinä puolustettiin metsien talouskäyttöä samalla argumentilla kuin turpeen.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Toteat: "Käytännössä Aalto tuli vaatineeksi kotimaisen metsätalouden alasajoa. Suomen kaltaisessa maassa sellainen populismi on vaarallista."

Keskustalaisen mielestä mikä tahansa muutos maataloustukiin tai vaikkapa tässä puun käytön painopisteeseen johtaa maataloustuotannon loppumiseen kokonaan tai tässä metsätalouden alasajoon.

Se jo mikä on vaarallista populismia, joka estää järkevienkin muutosten tekemisen sekä keskustelun koko asioista.

Mitä tulee puun käyttöön, niin jalostusasteen todellisuudesta kauniiden puheiden sijaan kertoo esim PTT:
"Puun käyttö Suomen teollisuudessa kasvaa tulevaisuudessa voimakkaasti ja sen reaalinen arvo nousee 14 prosenttia vuoden seuraavan 20 vuoden aikana. Puun tuottavuus kuitenkin laskee, koska käyttö painottuu aiempaa enemmän alemman jalostusasteen tuotteisiin.
PTT:n tutkijoiden mukaan puupohjaisen biotalouden tuotos ja arvonlisäys kasvavat vuoteen 2035 mennessä vain noin kuusi prosenttia.
– Pääselitys tähän on, että korkean jalostusasteen tuotteen eli paperin tuotanto Suomessa vähenee. Samalla puuta käytetään yhä enemmän markkinasellun valmistamiseen, jossa jalostusaste on matalampi, kertoo metsäekonomisti Jyri Hietala Pellervon taloustutkimuksesta."

Siellä Keski-Suomessa Äänekoskella käytetään jo nyt runsaasti tukkipuuta selluksi, miksi näin mikäli Suomessa sitä puuta riittää? Alkaa kaunopuheet sivuvirroista yms paljastua viherpesuksi ja puuta ei niin vain riitäkään. Sahateollisuus on lirissä tukkipuun hinnan noustessa tämän vuoksi.

https://www.salkunrakentaja.fi/2018/05/sahateollis...

Toimituksen poiminnat