*

Joonas Könttä KAIKKI YHDESSÄ KÖNTÄSSÄ.

Korjataan lukio-koulutus

Maanantaina 20.2. julkaistu selvitys lukiokoulutuksen tilasta Jyväskylässä on karua luettavaa. Jyväskylä käyttää lukio-opetukseen oppilasta kohden vähiten rahaa suurten kaupunkien vertailussa.

Samaan aikaan koulutuksen hallintoon laitamme suurista kaupungeista eniten rahaa. Vaikka täyttä vertailukelpoisuutta ei saavutettukaan erilaisista tilastoinneista johtuen, on suunta selvä: lukiokoulutuksen tila on kaupungissamme kestämättömällä pohjalla.

Selvitysryhmän esitys lisärahoituksesta on oikeansuuntainen, mutta ei riittävä. Kerran rikottua on vaikea korjata.

Luokkakoot on saatava nykyistä huomattavasti pienemmiksi ja kurssitarjontaa kohennettava. Säästöt ovat ajaneet lukiokoulutuksen tilaan, jota ei ilman tuntuvia lisäpanostuksia saa ennalleen. Mikäli emme nyt toimi, on meillä lyhytkestoisten säästöjen johdosta edessä entistä suuremmat ongelmat.

Mielestäni koulutuskuntayhtymä tulisi nykyisessä muodossaan lakkauttaa ja lukio-opetus tulisi siirtää pikimmiten takaisin kaupungin vastuulle.Samalla lukiokoulutuksen opetukseen suunnattava rahoitus on korjattava muiden suurten kaupunkien tasolle. Kyseessä ei pelkästään ole Jyväskylän maine Suomen Ateenana, vaan myös lastemme tulevaisuus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Hallinto on Suomessa ilmeisesti tärkeämpää kuin operatiivinen toiminta. Sitä paitsi leikkaamalla siitä kansalaisille näkyvästä toiminnasta saa painostettua lisää rahaa.

Sama pätee tietysti kaikkialla muuallakin. Hallinto kasvaa ja siivoojat, sihteerit ja lyijykynät viedään kouluista.

Toimituksen poiminnat