Joonas Könttä KAIKKI YHDESSÄ KÖNTÄSSÄ.

Tasa-arvoinen opintotuki on säilytettävä

Tällä hetkellä opiskelu korkeakoulussa on suhteellisen tasa-arvoista. Jokainen suomalainen voi opiskella varallisuuteen katsomatta vaikka maisteriksi saakka. Tämä on ollut ja tämän tulisi ollakin Suomen vahvuus ja ylpeydenaihe jatkossakin.

Tällä hetkellä hallitus pohtii, kuinka opiskelijat saataisiin nopeammin työelämään. Opiskeluajat ovat Suomessa suhteettoman pitkiä, mutta paniikkiratkaisuihin ei ole syytä turvautua. Opintoaikojen lyhentämisessä avainasemassa on täysipäiväisen opiskelun mahdollistaminen, joustavat opintopolut, opintoneuvonta sekä luottamus tulevaisuuden työllistymiseen, muutama mainitakseni.

Hallitus on korostanut koko taloudellisen taantuman ajan, kuinka päätöksien tulee olla vastuullisia, maltillisia ja harkittuja. Tätä enempää en hallitukselta odota. Pahimmat skenaariot liikkuvat opintotuen muuttamisessa lainapainotteiseksi, mikä romuttaisi sitä tasa-arvoista mallia, mikä Suomessa tällä hetkellä vallitsee.

Opiskelijat ovat realisteja – suuria rahallisia lisäyksiä opintotukeen tuskin on luvassa. Joustavoittamalla opiskelua, on kuitenkin mahdollista nopeuttaa opiskelijoiden siirtymistä työelämään. Kirjoitin aiemmin kolmannesta lukukaudesta tässä blogissa.

Luomalla uusia kannusteita opintotuen lainaosuuteen, voitaisiin lainan otosta tehdä houkuttelevampi vaihtoehto. Tämä voisi vähentää opintojen aikaista työntekoa. Esimerkiksi lainahyvitysmallin avulla hyvin opinnoissaan etenevä opiskelija saisi osan lainastaan anteeksi. Tämä kannustaisi opiskelijoita nopeampaan opiskeluun.

Hallituksen kehysriiheltä odotetaan paljon. Myös opiskelijat odottavat osin toiveikkaina, osin pelokkaina, mihin päätöksiin hallitus päätyy opintotuen osalta. Ministeri Paavo Arhinmäki on puhunut opintotuen kehittämisestä nykyisen mallin pohjalta. Toivottavasti tämä saa myös hallituksessa enemmistön tuen.

Oman osansa soppaan on myös laittanut Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, jonka viestinnälliset ongelmat ovat herättäneet keskustelua paitsi ylioppilaskunnissa, myös lehdistössä. Eittämättä SYL:n tuore hallitus joutui nopeasti keskelle ehkä kautensa tärkeintä neuvottelua. Nämä asiat on nyt kuitenkin laitettava toistaiseksi taka-alalle. Tärkeintä on keskittyä kaikille tasa-arvoisen opintotuen puolustamiseen ja opiskelun joustavoittamiseen.

Myös opiskelijat haluavat osallistua opintoaikojen lyhentämiseen, mutta keppi ei ole tässä oikea tapa. Opiskelijat järjestävät Jyväskylässä mielenosoituksen maanantaina 18.3 kello 16.00 kompassilla, sekä valtakunnallisen mielenosoituksen 20.3 alkaen kello 13.00 Senaatintorilta.

Mitä taas SYL:n viestinnällisiin ongelmiin tulee, mielestäni ne on hyvä käsitellä myöhemmin. Tämä on välttämätöntä, jotta ylioppilaskuntien ja SYL:n välinen ilma puhdistuu.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

20.2 Helsinkiin mielenosoitukseen! Minä olen siellä myös :)

Käyttäjän joonaskontta kuva
Joonas Könttä

Korjasinkin tuohon tekstiin, että 20.3 ja sinne on aikomus saapua! :)

ulf fallenius

Yhteiskunnan ei tule ainakaan maksamaan sellaista koulutusta missä opiskelija häipyy ulkomaille töihin vaan silloin kustanukset perittävä takaisin.Suomella ei varaa aivovuotoihin ellei siihen ole hyvä syy,niinkuin esimerkiksi Suomen etu.

Käyttäjän procedescio kuva
Jouni Kari

Suositus hyvästä otsikosta.

Toimituksen poiminnat